Virallisesti hyväksytyt nallet

Onnellisuutta ei ole ottaa mitä haluaa… vaan että sinulla on kaikkea mitä tarvitset.

Monet ovat sitä sanoneet ennenkin ja totta se on – äitiyspakkauksen saaminen on kivaa! Kelan kanssa asioiminen on siis tuottanut tähän mennessä konkreettisesti laatikollisen tavaraa vauvalle. Vaadin miehen kantoavuksi ja sitten postiin jonottamaan (olenko ainoa, jonka mielestä postissa on nykyisin aina jono?).

Kotona sitten availemaan ja katselemaan. Meille tuli vielä vuoden 2011 pakkaus, jonka sisältöä on kuvissa täällä. Noin sivuun mennen sanoen on aika tyhmää nimetä pakkaukset kalenterivuosien mukaan, kun suurin osa paketeista jaetaan vasta seuraavana vuonna. Vuoden 2012 paketin saa nykytiedon mukaan elokuusta lähtien, eli yli puolet vuodesta mennään ns. edellisvuotisella.

Mutta asiaan. Vauvanvaatteethan ovat tietysti hellyttäviä ja suloisia, varsinkin kun lisätään mukaan ajatus omasta pötkylästä, joka niihin puetaan. Eniten pidin kirkkaanvärisistä raidallisista bodysta ja potkohousuista. Myös retrohtavat omena- ja pallokuosit olivat kivat.  Me pidimme myös tummemman värisistä puolipotkuhousuista – ei pikkuvauvankaan puvuston ole mikään pakko olla ylihempeää.

Makuasiat ovat tietysti makuasioita, mutta meidän perheessä olisi nähty mieluusti vähemmän nallekuosia, jota löytyi nyt makuupussista, lakanoista, potkuhousuista, bodysta, piposta ja toppahaalarista. Nallet on söpöjä juu, mutta joka asiassa ei tarvitse olla nallen kuvaa. Tosin miehestä nalle oli kuitenkin perustellumpi kuvio kuin vanuhaalarin kamelit ja kirahvit, joita ei kotimaan luonnosta löydä.

Mies näki myös elämänsä ensimmäisen kerran kestovaipan, eikä ainakaan heti pelästynyt ja alkanut protestoida. 6 kappaletta kondomeja aiheuttivat tietysti ensin pohdintaa siitä, että eikös näille ole auttamattomasti liian myöhäistä. Sitten aloimme pohtia, että kuinkahan pitkään ne riittävät tuoreiden vanhempien taas joskus päästessä tilanteeseen, johon ehkäisyvälineet liittyvät…

Kaiken kaikkiaan pakkaus vaikuttaa meistä untuvikoista sisältävän hyvän valikoiman perustavaroita, joita vauvan kanssa tarvitaan. Ja juuri siksihän äitiyspakkaus on olemassa. Sitten vaan kauhistuttamaan ulkomaan tuttuja kertomalla, että meidän lapselle on nyt saatu valtion virallisesti hyväksymät vauvanvaatteet.

Asioita, joita ei tule ikävä

Jos hyppäät laskuvarjolla, eikä se aukea, ja ystäväsi ovat katselemassa, niin voisi olla hauska temppu, jos esittäisit uintiliikkeitä.

Argh, mikä maanantain aloitus. Ruuhkabussissa töihin kulkeminen on jotain, mitä ei ihan takuuvarmasti tule tippaakaan ikävä äitiyslomalla. Se on ylipäätään ärsyttävää, mutta tämä aamuinen oli kyllä melkoinen rimanalitus.

Bussi on lähipysäkille tullessaan aina aivan täyteen ammuttu. Käsi ylös kaikki, jotka arvaavat onko mitään toivoa istua. Niillä paikoilla, joihin on laitettu sellaiset keltaiset tarrat, joissa on kuva mm. vanhuksesta ja myös isovatsaisesta naisesta, istui tänä(kin) aamuna keski-ikäisiä naisia ja yksi keski-ikäinen mies, jotka tekevät parhaansa ollakseen huomaamatta muiden matkustajien olemassaoloa. Joudun joka tapauksessa vaihtamaan bussia aivan muutaman pysäkin päästä, joten en katso vaivan arvoiseksi ruveta tekemään numeroa ja pyytää istumapaikkaa. Ongelmahan ei ole se, etten jaksaisi seistä, kuten tarinan jatko pian paljastaa.

Asetun keskioven kohdalle seisomaan, siinä on hiukan enemmän tilaa ja saan hyvin pidettyä kiinni. Sitten  alkaakin tapahtua. Hiukan ennen seuraavaa pysäkkiä bussikuski iskee täysillä jarrut pohjaan, hellittää hetkeksi ja iskee uudestaan kaikella mitä jarruista irtoaa. Mitään syytä en tälle paikaltani ehdi huomata. Luonnollisesti ihmiset käytävällä sinkoavat kaikki muutaman metrin kohti bussin tuulilasia. Kyydissä olleet rattaat ovat kaatumaisillaan, mutta ne saadaan juuri napattua kiinni. Itselläni ei muuten paikallani olisi suurta hätää, mutta selkääni iskeytyy – kahdesti siis – takanani ollut nainen, joka ei ole pitänyt mistään kiinni. Bussi pysähtyy pysäkille ja avaa kaikki ovet. Kukaan ei tule kyytiin tai jää pois. 

Selkääni ruhjoutunut nainen pahoittelee ja selvästi hiukan pelästyy, kun kääntyessäni hän huomaa, että olen raskaana. Kysymykseen sattuiko vastaan rehellisesti, etten ole varma. Vatsassa tuntuu hiukan oudolle. Selvää on, että minua ei sattunut, mutta oliko kyyti pikkuiselle liikaa?

Loppumatkasta ei onneksi tapahdu mitään merkittävää ja pidemmälle bussimatkalle saan turvallisen istumapaikan. Koko juttu on ihan onneton surkeiden sattumusten sarja: Jos bussikuski olisi jarruttanut rauhallisemmin, mitään ei olisi tapahtunut. Jos olisin vaatinut istumapaikan, kukaan ei olisi rojahtanut niskaani. Jos takanani ollut nainen olisi vaivautunut pitämään liikkuvassa bussissa jostain kiinni, hän ei olisi paiskautunut koko painollaan kahdesti minua päin. Ja niin edelleen.

Että sellaista matkarauhaa… Nyt ei auta kuin tarkkailla oloa ja toivoa, että tästä selvittiin säikähdyksellä.

Samassa veneessä

Yksikään lääkäri ei ole hyvä lääkäri, ellei ole ollut itse sairaana. (Kung Fu-tse)

Olin eilen nettitreffeillä! Tai ainakin melkein… Oli vaan hauskaa kertoa puolisolle, että mä tulen sitten vasta illalla kotiin, kun olen nettitreffeillä. Kyseessä ei kuitenkaan ollut mikään pariutumistapaaminen, vaan odottavien äitien live-kohtaaminen. Olemme kirjoitelleet Vauva-lehden palstalla ryhmässä, jossa kaikilla on laskettu aika huhtikuussa.

Olen siinä mielessä huono nettikansalainen, että en ole oikeastaan koskaan luonut mitään merkittäviä kontakteja puhtaasti verkossa. Olen ollut ihan todellisessa maailmassa tekemisissä kaikkien Facebook-kaverieni kanssa. Avoimilla keskustelupalstoilla käyn yleensä vain lukemassa muiden kommentteja aiheeseen, josta etsin tietoa. Näin ollen tämä oli minun osaltani ensimmäinen kerta, kun tapaan ihmisiä, jotka ovat aiemmin olleet vain nimimerkkejä ruudulla. Arvatkaapas jännittikö?

No, ei olisi tarvinnut. Minulla oli tosi mukava ilta! Talven taudit ja raskausvaivat olivat harventaneet mukaan pääsevien joukkoa, mutta tunnelma oli pikkuryhmässämme todella lämmin. Puheenaiheita ei tietenkään tarvinnut kaukaa hakea, kun kerrankin sai puhua vauva- ja raskausjuttuja pelkäämättä, että toiset kyllästyvät.

Varmasti menen, jos tapaamisia järjestetään vielä useampia. Vertaistukea ei varmaan voi olla koskaan liikaa.

Puolisot työelämässä

Huokaukset eivät helpota vaikeuksia, mutta vaikeudet helpottavat huokauksia.

Ajattelin ensin, etten enää kirjoittaisi vaaleista, mutta kirjoitanpas kuitenkin. Sitten palataan äitiys- ja vauvajuttuihin – vaikka valitaanhan nyt vauvan elinajan ensimmäistä presidenttiä.  Ja tänäänhän voi taas äänestäkin. Minä olen kovasti innoissani siitä, että Pekka Haavisto pääsi toiselle kierrokselle. Maailmani ei kuitenkaan romahda, jos käy kuten gallupit ovat jo pitkään antaneet ymmärtää ja Sauli Niinistöstä tulee presidentti. Inhokkiehdokkaani, kun tippuivat jo ensimmäisellä kierroksella. Ei pöllömpi tilanne ollenkaan siis.

Haaviston menestyksessä hienointa on minusta se, että sitä voi pitää merkkinä avarakatseisuuden ja rakentavuuden noususta. Jos seuraa keskusteluja tai netissä leviäviä materiaaleja, ei kuitenkaan aina siltä näytä. Molemmat ehdokkaat ovat toivoneet siistiä kampanjaa, joka keskittyisi oman ehdokkaan kehumiseen toisen mollaamisen sijaan – suoranaisesta totuuden vääristelystä puhumattakaan! Kaikille tämä ei sitten vissiin käy.  Tosin silloin, kun Tarja Halosta valittiin, oli kuulemma kauhea haloo siitä, että hän on avoliitossa. Sehän onkin Suomessa todella harvinaista.

Erityisen ihmeellistä on ollut seurata tapaa, jolla ehdokkaiden parisuhteita käsitellään. En jaksa ymmärtää! Kummankaan puoliso kun ei ole ehdolla. Molemmat ovat mielestäni kyllä osoittaneet, että osaavat käyttäytyä julkisesti ja ovat oikein edustavan näköisiäkin, jos nyt ajatellaan, että presidentin puoliso ei liene voi kokonaan edustustilaisuuksilta välttyä.

Missä muussa tilanteessa kukaan arvioisi ihmisen sopivuutta tehtävään parisuhteen perusteella? Mikä minun parisuhteessani olisi työn kannalta vaikuttavaa?

- Olen parisuhteessa. Se voi vaikuttaa joko positiivisesti tai negatiivisesti.  Koska olen onnellinen parisuhteessani, voidaan ajatella työnantajankin hyötyvän hyvästä mielialastani.
- Olen naimisissa. Tosin en ollut, kun aloitin nykyisen työni. Huomattavin vaikutus oli nähdäkseni siinä, että piti nähdä hiukan vaivaa päivitettäessä uusi sukunimi eri paikkoihin.
- Olen naimisissa miehen kanssa. En keksi miten tämä vaikuttaisi… Ehkä siten, että säästyy aikaa, kun ei ole vaarana ottaa aamulla väsyneenä kaapista toisen vaatteita epähuomiossa.
- Kun olen naimisissa miehen kanssa, suhteeseen liittyy (iiks) heteroseksiä. Tällä sitten onkin aika iso vaikutus työnantajalle, kun satuin tulemaan siitä raskaaksi ja jään äitiyslomalle. Tietysti olisin voinut hedelmöittyä myös keinomenetelmin tai ilman vakituista parisuhdetta…

Arkea numeroina

Jokaisen menestyvän naisen takana on altaallinen tiskiä.

Väestöliiton perhebarometri 2011 kertoo ihan kivoja uutisia: perheissä ei koeta enää niin paljon kiirettä kuin 10 vuotta sitten. Edelleen kuitenkin pienten lasten vanhemmista 30 % koki jatkuvaa kiirettä. Eniten kiirettä aiheuttaa, ei mitenkään yllättäen, ansiotyö. Mahdollisuuksia lyhennettyyn työpäivään ja etätöihin kaivattiinkin lisää.

Kiireen tuntua on myös eliminoitu priorisoimalla. Aikaa halutaan antaa perheelle, joten sitä aikaa perheelle järjestetään. Varjopuolena tässä on ns. sulkeutuneiden perheiden Suomi, jossa ei ehditä muuta kuin käydä töissä ja olla oman perheen kesken. Sosiaalinen kanssakäyminen muiden kanssa ja sitä kautta saatava energia ja tuki jäävät pois kuviosta. Samoin vanhempien omat harrastukset.

Tästä itseen käpertymisestä meilläkin ollaan oltu jo etukäteen huolissaan. Käykö meille niin, että kun vauva-ajan pyörityksessä uutta opetellessa ei käy mielessäkään lähteä kotoa tai jaksa järjestää sinne mitään konklaaveja? Tällä hetkellä kuitenkin tosi iso osa elämäämme tapahtuu ihan muualla kuin kodin neljän seinän sisällä. Ja nyt tuntuu, että sen osan menettäminen kokonaan olisi nimenomaan menetys.

Mutta oli barometrilla toinenkin hyvä uutinen: miehet tekevät entistä enemmän kotitöitä. Nyt ollaan jo 10 % päässä tasajaosta, eli miehet tekevät 40 % koti- ja lastenhoitohommista.  Näistähän monissa perheissä väännetään.  Vähän minua kummastutti tulos, että pienten lasten isät viettävät nyt – ajan siis lisäännyttyä – lapsen kanssa 80 minuuttia vuorokaudessa. Siis alle puolitoista tuntia! En tiedä, mikä kaikki tähän on laskettu mukaan, mutta äkkiseltään tuntuisi, että jos ihan oikeasti näkisi lastaan vain alle puolitoista tuntia päivässä, voisi tulla jo ihan ikävä pientä.

Meilläkin kotityöt nousevat aina aika ajoin kiistelylistalle. Lopullisen totuuden selvittämistä vaikeuttaa se, että on vaikea sanoa, mikä kaikki kotitöihin lasketaan. Minä voin esimerkiksi väittää, että teen enemmän, koska useimmiten käyn kaupassa (mies saa aina kaupassa joko ahdistus- tai raivokohtauksen, minusta se hyllyjen kiertely on ihan kivaa) ja valmistan varsinaisen lämpimän ruoan (minulle sillä mitä syödään on kyllä myös enemmän väliä). Miehen mukaan se, että hän esim. saattaa korjata autoa 8 tuntia putkeen ja säästää siinä pitkän pennin, korvaa tuollaiset. Ja miten arvottaa sitten eri hommien ikävyys? Kuuluisiko toisen tehdä useampia mukavampia hommia, jos tekee jotain iljettävää, kuten putsaa viemärit? Pelkän käytetyn ajan mukaan meneminen tuntuu noissa tapauksissa epäreilulle.

Eli jos joku on onnistunut ”arvottamaan” kotityöt eri kriteerein, mallia jakoon! Meillä ainakin olisi sille käyttöä.

Mahasta mittaa

Rumuus niin kuin kauneuskin on katsojan silmässä.

Raskaana olevien mahat kiinnostavat muitakin kuin heitä itseään. Vatsan koko on myös hyvin venyvä käsite ja hyvä raskausmaha taitaa olla katsojan silmässä yhtä paljon kuin sen kauneuskin. Näin ensikertalaisena ei oikein tiedä, millainen vatsan olisi tarkoitus missäkin vaiheessa olla. Tai onko sen edes tarkoitus olla jonkin tietynlainen? Luulisi, että luonto muokkaa mahasta sopivan…

Virallisen neuvolan mittauksen mukaan tammikuun alussa mentiin hiukan keskikäyrän yläpuolella. Koska olen melkoisen lyhyt, on kuulemma odotettavissa, että vatsa pullistuu pitkää kanssaodottajaa enemmän. Kun ei mahdu kasvamaan ylöspäin, on pakko kasvaa ulos.

Miehen näkökulmasta vatsani on tosi iso. Hän ihmettelee aidosti, että vieläkö se oikeasti voi tuosta kasvaa ja taivastelee kun masu pilkistää tavallisen paidan helman alta.  Kyseessä on siis sama mies, joka muutama kuukausi sitten oli huolissaan, kun maha ei ollut kasvanut hänen mielestään tarpeeksi.

Työkaverin mielestä vatsani on puolestaan vielä pieni. Hän on itse ollut kolme kertaa raskaana, joten luulisi jotain asiasta tietävän. Eräs ystäväni, joka ei ole koskaan ollut raskaana, puolestaan kommentoi hämmentyneenä, kun vatsani oli peräkkäisinä päivinä erikokoinen.. Osatekijänä tosin saattoivat olla vaihtuneet vaatteet.

Alaspäin vilkuillessa vatsa ei minusta näytä kovinkaan isolle. Tosin sitten sivukuvaa peilatessa se vaikuttaakin jo ihan toiselle. Ja kun katselin sivuprofiilista otettua valokuvaa, vaikutti vatsa siinä tosi paljon isommalle, kuin mille se tuntuu.

Ehkä on parasta jättää mittaukset neuvolaan ja keskittyä vain mahan hienoimpaan ominaisuuteen – siellä mekastavaan pikkuiseen.

Kumpi vai kampi?

Ellet voi puhua ystävällisesti puhu ainakin epämääräisesti.

Kävin läpi töissä materiaalejani ja käsiin osui klassikko, joka tuo aika kivasti esiin sen, miten paljon väliä käytetyillä sanoilla on siihen, millainen mielipide meille syntyy. Alla on kaksi listaa tavoista kuvailla täysin samaa toimintaa. Arvatkaapas, kumpi lista on stereotyyppisesti liitetty naisiin ja kumpi miehiin:

Keskustelevat                     Juoruavat
Ovat kiinnostuneita            Ovat uteliaita
Hoitavat velvollisuutensa    Laiminlyövät perhettään
Luovat paljon ideoita          Hössöttävät
Panevat toimeksi                Puuttuvat asioihin, jotka eivät heille kuulu
Osoittavat johtajuutta        Mahtailevat
Jatkokouluttautuvat            Ramppaavat kursseilla
Tekevät virhearvion            Mokaavat
Ovat kunnianhimoisia          Raatavat turhanpäiten

Ei sanavalintojen tarvitse tietenkään olla sukupuolesta kiinni, vaan niitä voi miettiä myös vaikkapa iän kautta.  Kysymys on näkökannoista. Nytkin ulkona on katsojasta riippuen joko karmea autoilusää tai mahtava pulkkailukeli – valitkaa itse!

Pahaa unta

Huolestuminen on mielikuvitus väärillä jäljillä.

Eilinen intoilu taisi kostautua. Näin yöllä kauhean painajaisen. Unessa tulin tajuihini sairaalahoidon jälkeen (paikka tosin ei ollut sairaala, vaan minulle tuntematon asunto) ja sain kuulla, että meidän lapsi oli syntynyt kuolleena jo monta viikkoa sitten. Ilmeisesti siis synnytyksessä oli mennyt jotain tosi pieleen. Olin ihan epätoivoissani ja epäuskossa yritin kiistää, että eihän se voi olla totta, kun kaikki oli mennyt niin hyvin.  Samalla kuulin, että samoin oli käynyt ystäväni odottamalle vauvalle. Unessa minulle selitettiin, että vauvojen kuolleena syntymisiä tulee aaltoina aika ajoin, eikä niille voi mitään.

Mies oli unessa ilmeisesti surutyönsä jo tehnyt, koska alkoi suoraan ehdotella, että nyt vaan heti uutta yritystä.  Se taas oli siinä shokin keskellä ihan kauhean raskas ajatus, että yksi pieni on riuhtaistu pois noin vain ja sitten pitäisi heti alkaa elätellä uutta toivoa. Ja miten mies ei voi tajuta, että on aika raskasta olla raskaana noin pitkään ja sitten yhtäkkiä menettää lapsi.

En muista milloin olisin ollut niin onnellinen herätessäni siitä, että uneni oli vain unta. Tänään on ollut erityisen ihanaa tuntea pienen möngerrys ja potkut mahassa.

Panokset selvästi kovenevat, kun raskaus etenee. Paljosta saa olla vielä huolissaan, ennen kuin (toivottavasti) päästään pisteeseen, jossa olla huolissaan siitä, tuleeko meidän lapsesta yhtä tiedostava kuluttaja kuin alla olevan videon ihanasta tytöstä.

Sit nää hoitais sitä näin

Onnellinen on hän joka osaa iloita yksinkertaisista asioista.

Toiset ne lämpiävät hitaasti, vaikka on niitä vielä hitaampiakin. Olen nyt oltuani puoli vuotta raskaana havahtunut ajatukseen, että musta on ihan sairaan kivaa, että meille tulee vauva. Ja nimenomaan kivaa sellaisessa ”puuhastelumielessä”. Apua, saako noin edes sanoa omasta lapsestaan?

Selvennetään hiukan. Olen toki ollut hyvin liikuttunut, onnellinen ja vaikka mitä raskaudesta ja siitä, että ihan oikeasti mun sisällä kasvaa pieni elämä. Kuitenkin se, että sieltä on tulossa oikea vauva, jolla on oikean vauvan tarpeet eikä ketään muita kuin meidät kaksi hölmöä vanhempina on tuntunut sekä kaukaiselle (onhan se nyt vielä kuukausien päässä) että jotenkin vieraalle.  Ei voi ihmisellä olla käsityksiä vauvarutiineista, tai varsinkaan itsestään vauvarutiineja hoitamassa, kun ei ole vielä tavannut vauvaansa.

Siihen olen siis nyt havahtunut, että vähän jo odotan sitä hoitamista. Vauvalle hankittuja vaatteita on kiva hypistellä, pohdin millainen hoitoalusta sopisi meille, mietin kantoliinaratkaisua loputtomiin illan kantomaratoneihin jne. Kävellessä töihin aamulla kuvittelin itseäni lepertelemässä vauvalle häntä kylvettäessäni. Mielikuvissani kylpeminen on vauvan lempihommaa. Kaiken huippuna katsoin äsken kuntokeskuksen nettisivuilta videota äiti-vauva-tunnista.

Kai tämäkin on ihan normaalia? Vaipanvaihtoa en edelleenkään odota innolla.

Kamomillaa vai persulfaattia

Jokaisen on maalattava sateenkaarensa käytettävissään olevilla väreillä.

Pääsin viikonloppuna vihdoin tutustumaan ekokampaamoon. Lähtötilanne oli se, että kuontaloni oli värjätty vaaleaksi perinteisin menoin viimeksi heinäkuun lopussa, ennen elokuisia häitämme. Sen jälkeen olin kärvistellyt vain yhdellä latvojen siistimisellä. Juurikasvua oli siis runsaasti ja ero kellastuneeseen värjättyyn osaan oli huomattava.

En ylipäätään, mutta varsinkaan vauvan takia, halunnut värjätä hiuksiani enää kemiallisilla pommeilla. Päätin siis kokeilla kasvivärjäystä.  Kaikki tietysti ymmärtävät, että kasviväreillä ei saa aikaiseksi niin ”jytyä” lopputulosta kuin synteettisillä kemikaaleilla – ei tappavaa allergiareaktiota eikä esimerkiksi merkittävää vaalennusta. Minun tilannettani tutkaillessa kampaaja päätyi siihen, että on järkevintä kirkastaa omaa väriäni ja samalla vähentää värjäyksen keltaisuutta. Jos olisimme yrittäneet tummentaa värjättyä hiusta, ei lopputuloksesta olisi ollut mitään takeita. Vihreää tukkaa en kuitenkaan halunnut.

Hoitooni kuului alkuun taivaallinen intialainen päähieronta, joka kadotti ajantajuni täysin. Sen jälkeen laitettiin väri, jossa oli muun muassa kamomillaa ja sitruunaa. Se sai vaikuttaa lämpimän hatun alla tunnin ennen kuin homma viimeisteltiin leikkauksella. Jos ei pidä naistenlehdistä kannattaa ottaa vaikka oma kirja mukaan, koska kasviväreillä värjätessä vaikutusaika on aina melko pitkä. Leikkauksessa kampaaja huomioi ihanasti sen, että malli saa kasvaa ”ulos”, eikä silti näytä huonolle. Minulla kun ei tosiaan ole tapana käydä kovinkaan usein päätäni kaunistamassa.

Värjäystulos oli jopa parempi kuin osasin odottaa. Oman värinen tyvi kirkastui silmissä ja raja värjättyyn tukkaan pehmeni, vaikka onkin edelleen näkyvissä. Ja pysynee, kunnes kasvaa pois. Alla olevassa kännykkäkameran kuvassa on outo valo, mutta jotain ideaa siitä saa. Toki elävässä tilanteessa ja liikkeessä tuo raja ei ole noin selvästi havaittava kuin stillikuvassa.

* otsikon persulfaatit kuuluvat yleisiin allergeeneihin ja niille altistutaan paitsi ihon myös hengitysteiden kautta. Kemialliset vaalennusaineet sisältävät näitä hapettavia ainesosia.

Meillä ei sitten ainakaan…

Me emme aina vastaa meihin mieltyneiden ihmisten tunteisiin, mutta arvostamme toki heidän erinomaista arvostelukykyään.

Viikonloppuna puhuimme siitä, millaisia rooleja oletamme ottavamme vanhempina. Olettaahan aina tietysti voi kaikenlaista, todellisuus paljastuu tietysti vasta käytännössä.

Mies pitää itseään realistisena, turhaa hömppää ei tarvita -tyyppinä. Hän lähtökohtaisesti epäilee jokaisen vauvalle suunnitellun hankinnan tarpeellisuutta. Hän ei ymmärrä miksi vauvauintia pitäisi harrastaa ohjatusti. Vauvan ”kasvattamisesta” ajatukset ovat hyvin behavioristisia: lapsi oppii mallista ja asiat on saatava alusta asti toivotulle mallille, tai ei hyvä seuraa.

Minä oletan olevani hellijä-hoivaaja, joka haluaa kaikkea kivaa niin vauvalle kuin hoitajalle. Tavaramereen ei ole tarkoitus lasta hukuttaa, mutta haaveissa on kaikenlainen äiti-vauva-touhu jumpista, baby-bioon ja konsertteihin. Ja kun lapsella kuitenkin on oltava esimerkiksi vaatteita, voivat ne sitten yhtä hyvin olla kivannäköisiä. Minä en jaksa uskoa, että vaikka hellisin pikkuvauva-aikana miten paljon, vauva automaattisesti tulisi hemmoteltua pilalle, eikä vaikka koskaan oppisi nukahtamaan yksin.  Sen sijaan yritän uskotella itselleni, että kaikkea ei tarvitse päästää kotona ihan kaaoksen tilaan vauvan vuoksi, vaan tiskit, pyykit ja tavarat löytäisivät edelleen omalle paikalleen – joka ei ole pino tai läjä.

Mitä sitten epäilemme toisistamme? Minä oletan, että yksi vilkaisu pikkuihmiseen tekee isistä ihan pehmon, ja kaikki rationaalisuus katoaa sen siliän tien - ja sitten äiti saa olla se ei-niin-kiva vanhempi, joka pitää jotain jöötäkin.  Mies olettaa, että minusta tulee hössöttävä kanaemo ja hän on ainoa, jolla pysyy järki päässä. Että näin.

Muutamia yhteisiäkin oletuksia on:
Jos imettäminen vain suinkin onnistuu, saa pienemme rintamaitoa ravinnokseen.
Emme osta itse leluja vauvalle. Sukulaiset ja ystävät lahjovat kuitenkin, eikä pieni vauva edes leiki leluilla.
Käymme vaunukävelyillä. Talosta ulos ja raitista ilmaa!
Laulamme vauvalle. Tämä tuli esiin, kun mietimme, että emme taida osata sanoja yhteenkään tuutulauluun ja asia pitäisi korjata.

Tässä oletuksia, todellisuus seuraa perästä.

Hyviä signaaleja

Ole optimisti, itkeä voi aina jälkeenpäin.(Marlene Dietrich)

Hyvää maailmantilaa kaikille! Sain tänään syödä aamiaista, joten päivä on ultimaalisesti heti parempi ja energisempi, vaikka olisikin pelätty pahan onnen päivä. Sitä vastaan pieniä ilmiöitä ja tekoja maailman parantamiseksi.

Minua riemastutti tänään sosiaalisissa medioissa kiertänyt video kuvankäsittelystä. Aivan mahtavaa , sanoisin! Tämä helpottaa myös mielenperukoilla lymyävää huolta siitä, kuinka varjella tulevan tyttären käsitystä itsestään ja kehostaan hullun epärealistisessa kuvameressä. Vastaus: se on kaikki vain satua ja no one is born with it.

Tällaiset pienetkin ilmiöt leviävät netin mukana laajoille katsojakunnille, tämän videota on YouTubesta katsottu tätä kirjoitettaessa lähes 700 000 kertaa. Netin ilmiöt on tunnistettu myös vanhassa teollisuudessa. Kauppalehdessä kerrotaan, että General Motors on huolissaan siitä, että nuoret eivät enää ole kiinnostuneita autoilusta, vaan tapaavat kavereitaan netissä. Aikuisina tämä joukko sitten asuu kaupungeissa ja – hui - käyttää joukkoliikennettä.  Enpäs osaa pitää tätäkään kuin hyvänä juttuna, vaikka se vaatisikin teollisuudelta uusiutumista ja tuoreita ideoita.

Lisäksi aion mennä tänään äänestämään. Äänestäminen on hienoa! Monestiko sitä nillittää, että tehdään tai sanotaan ihan tyhmiä kansakunnan nimissä ja ei yhtään kysytä minulta? No, nyt kysytään. Ja vaikka presidentin valtaoikeuksia on riisuttu, on minusta silti parempi, että Suomea maailmalla ja kotimaassakin edustaa mieluummin fiksu kuin tyhmä tyyppi. Noin yksinkertaistaen. Minun ääneni menee monien muiden tapaan Pekka Haavistolle. Mene sinäkin koppiin päättämään kenelle sinun äänesi kuuluu.

Pertti Jarlan strippi täältä: http://kakkonenonykkonen.fi/siksi/51

Äklömakeaa

Jotkut ihmiset jaksavat marista siitä että ruusuissa on okaita. Minä olen kiitollinen siitä että okaissa on ruusuja. (Alphonse Karr)

Tänään nautittiin jälleen odottavien äitien kattavasta terveydenhuollosta. Vuorossa oli ainakin meidän kunnassa kaikille yli 25-vuotiaille odottajille vähintään kerran odotusaikana tehtävä sokerirasitustesti. Neuvolassa lohduteltiin, että arvoissa ei todennäköisesti ole mitään häikkää. Lisäksi mikäli hyvän tuloksen saatuaan on joskus uudelleen raskaana eikä paino ole noussut, ei testiä tarvitse uusia.

Lohdutteluja tarjottiin varmaankin siksi, että sokerirasitustestiä pidetään kovasti epämiellyttävänä. Etukäteispelottelu toimi minun kohdallani siinä mielessä hyvin, että odotin paljon epämukavampaa kokemusta kuin minkä todellisuus sitten tarjosi.

Juu toki inhoan paastoarvojen ottamista, kun ei saa syödä aamupalaa. Ja ei, neulalla pistely verikokeita varten ei ole mukavaa. Niin ja onhan se vähän tympeää kökkiä terveyskeskuksessa kaksi tuntia. Piikitykset sujuivat pienistä ja ”liukkaista” suonistani huolimatta kuitenkin hyvin, juotava vesi-glukoosisekoitus ei ollut varoitusten mukaisesti karmaisevan pahaa, vaan ainoastaan todella makeaa ja mikäs siinä sitten kirjan kanssa oli istuskellessa.

Ensimmäisen pikatestin mukaan arvot olivat hyvät, mutta varsinaisen tuloksen saa vasta huomenna.

Avautumista

Mutkan kautta suoraan.

Kävin eilen pitkästä aikaa hierojalla hoidattamassa kesto-jäkissä olevia hartioitani. Tässä vaiheessa ei enää oikein voi maata tuntia mukavasti vatsallaan, ainakaan jonkun painellessa vielä selkää, joten homma hoitui selällään ja kylkiasennoissa. Valittelin erityisesti oikean puoleni olevan kipeä ja erittelin vielä, että johtuisiko sen huonompi kunto oikeakätisyydestä tai tavasta kantaa käsilaukkua useammin oikealla. Hierojan mukaan molemmat ovat ihan mahdollisia syitä, mutta pienellä kokeilulla selvisi, että itse asiassa vasen puoleni oli paljon kireämpi. Tilanne oli vissiin mennyt jo niin tiukaksi, että mitään kipuakaan en enää huomannut.

Hoidon jälkeen hartiaseutu tuntui ihanan lämpimälle ja päässä humisi. Jos hartiat saa näin jumiin ihan vain toimistotyöllä, niin mitähän ihmettä imettäminen ja vauvan jatkuva nostelu tulevat tekemään. Mulla varmaan loppuu verenkierto päästä kokonaan.

Yöllä kävi selväksi, että hartiat eivät olleet ainoat hoidossa ”avautuneet”. Sain juosta kolme kertaa vessaan, mitä ei ole tapahtunut sitten alkuraskauden (ja ei ole tapana ollenkaan ”normaalielämässä”). Ei vissiin hieroja huijannut sanoessaan aineenvaihdunnan vilkastuvan.

Taviksen jokapäiväiset ekoteot

Kun viimeinen eläin on tapettu, viimeinen järvi saastutettu ja viimeinen puu kaadettu. Silloin ihminen toteaa, ettei hän voi syödä rahaa.

Tuleekohan tästä tavisteemaviikko? Ainakin tammikuussa usein iskevä ole parempi ihminen -teema jatkuu. Olisi hölmöä luulla, että itsensä kehittäminen onnistuisi jotenkin helpommin, koska on uuden kalenterivuoden alku, tai vielä pahempaa onnistuisi vain kalenterivuoden alussa. Kun kyse kuitenkin on pienistä (joidenkin ylisuorittajien kohdalla suuristakin) elämänparannuksista, on se minusta hyvä juttu, vaikka saisikin kimmokkeensa kalenterin sivun kääntämisestä.

”Ekoisi” Leo Stranius kertoo blogissaan vauva-arjesta, jonka kantavana ajatuksena on ekologisesti toimiminen. Leo on tosin myös  ympäristöasiantuntija ja Luonto-Liiton pääsihteeri, eli ei ”saa” ekoasioissa taviksen leimaa. Aloinkin pohtia, että mitkä mahtaisivat olla omat ekotekoni, vaikka en ”ekoäipästä” menekään. Nämä ovat taattua taviskamaa!

• Jätteiden kierrätys: biojäte, paperit, pahvit, metallit, lasi, käytetyt paristot ja pantilliset pullot ja tölkit päätyvät kaikki omiin osoitteisiinsa. Eli ihan peruslajittelua, jota tekevät varmasti (toivottavasti) melkein kaikki. Kunnia peruskauralle kuitenkin! Esimerkiksi metallin kierrätyksessä jokainen lisätonni kierrätettyä materiaalia vähentää useita tonneja jätteen muodostusta (mm. kaivosjätettä) ja säästää huomattavasti energiaa käsittelyssä.
•  Julkinen liikenne: Pääasiassa liikun julkisilla kulkuneuvoilla. Kauppa ja useimmat muut palvelut ovat meiltä kävelymatkan päässä, joten autoiluun ei useinkaan ole tarvetta. Peruskauraa tämäkin, mutta esimerkiksi työmatkojen osalta pääkaupunkiseudun julkisen liikenteen reittiopas laskee minun vähentävän hiilidioksidipäästöjä noin 400 kg vuodessa autolla liikkumiseen verrattuna. Ja samalla saan hyvää aikaa lueskella.
• Vähemmän kemikaaleja: kuten täälläkin on mainittu, ostan vain ns. luonnonkosmetiikkaa ja näin ollen pikkuhiljaa pääsen eroon kemikaaleista kosmetiikassani. Samoin meillä on pikkuhiljiainen prosessi siirtyä muissa kodinaineissa kohti luonnonmukaisempia. Esimerkiksi pyykit pestään jo pesupähkinöillä ja ainakin toistaiseksi on tullut puhdasta. Laiskan Lissun opas ekoelämään kertoo, että keskimääräinen nainen levittää iholleen 126 kemikaalia. Ainakin minusta määrä on huima ja mieluummin en toimisi koekaniinina näiden yhteisvaikutuksille monen vuoden pitkittäiskokeessa.
• Tavarapaljous kuriin: Tämä on aika laaja kategoria, jolla tarkoitan montaa asiaa. Mies ei ehkä täysin allekirjoittaisi tätä, mutta mielestäni en todellakaan osta hetken mielijohteesta tarpeetonta tavaraa. Enkä heppoisasti heitä menemään sitä, minkä olen hankkinut. Olenkin myynyt kirpparilla tai antanut eteenpäin kaikenlaista itselle tarpeetonta.  Samoin esimerkiksi oma raskausvaatevarastoni on pääosin kirpparilta, kuten myös leijonanosa vauvalle tähän mennessä hankituista asioista on kirpparilta tai kavereilta ja sukulaisilta. Samaan syssyyn voi varmaan laskea vielä elokuvien vuokrauksen ja kirjojen lainaamisen, jolloin ei ole tarve omistaa niitä kaikkia ollenkaan.
• Järkevät pikkutavat: Kaatoluokka, johon voi laskea kaikenlaista uunin jälkilämmön hyödyntämisestä turhien valojen (energiansäästölamppujen) sammuttamiseen. Laiska Lissu huomio turhat stand-by-tilat: esimerkiksi tavallinen tietokoneen näyttö kuluttaa yön aikana yhtä paljon energiaa kuin 5300 paperiarkin tulostaminen ja kännykkälaturin pitäminen jatkuvasti pistorasiassa tuottaa vuodessa keskimäärin 19 kg hiilidioksidipäästöjä, minkä kompensoimiseksi pitäisi istuttaa neljä puuta.

Satunnaisesti käytäntöön pääseviä hyviä tapoja on paljon muitakin, kuten tapa tehdä ainakin kerran viikossa kasvisruokaa tai kauppareissulle kestokassin mukaan ottaminen. Tänä vuonna voisi ottaa tavoitteeksi vahtia vedenkulutusta, edes sitten siksi, että uusi tulokas varmasti lisää sitä!

 

Itsetuntoboostia tavisäideille

Lukutaitoisen ihmisen ei pidä koskaan lähteä siivoamaan ullakkoa.

Pitkät viikonloput ovat ihania!
Loppiaisviikonlopun aikana saimme esimerkiksi todisteita syntymättömän lapsen huumorintajusta, kun mussukka möyri hulluna ja potki säikkyä äitiään vatsaan kesken Aliens 2-leffan.

Ehdittiin käydä kyläilemässä ja kuulla tässä vaiheessa jo kai vertaistuesta käyviä juttuja tuttavaperheen synnytyksen kulusta. Mieskin sai selvyyttä omaan rooliinsa synnytyksessä: varmistaa, että tuskasta huutava ja kiroava nainen saa lääkkeitä ja muistaa mihin aikaan synnytystä on seurattu ja mitä toimenpiteitä silloin on tehty - jos sairaalassa on ruuhkaa, ei hoitohenkilökunta ole näiden asioiden tasalla ja synnyttäjällä itsellään voi olla muuta mielessä.

Lisäksi ehdin pitkästä aikaa lukea ihan kokonaisen kirjan kannesta kanteen. Luin Claire Castillonin novellikokoelman Äidin pikku pyöveli.  Kaikki kirjan novellit käsittelevät tavalla tai toisella äitien ja tyttärien suhdetta. Tyyli on mustan humoristinen ja aiheet välillä suorastaan kauhistuttavia. Teksti on kuitenkin samalla sen verran kevyttä, että mitään suurta tuskaa sen äärellä en ainakaan minä kokenut, vaikka mitään onnellisia tarinoita Castillon ei kerrokaan. Se on myös kirjan raikas puoli, äitiydestä kun usein kirjoitetaan hyvin auvoisaan sävyyn jättäen pois kaikenlaiset epämiellyttävät tunteet ja ajatukset, jotka kuitenkin kuuluvat asiaan.

Suosittelen Äidin pikku pyöveliä kaikille, jotka epäilevät onko heistä äidiksi, tai ainakaan hyväksi äidiksi. Castillonin äidit saavat nimittäin ajattelemaan, että ihan varmasti olen heitä parempi olemalla ihan tavallinen oma itseni. Kun ei hylkää vauvaa sairaalaan tai heitä autosta moottoritielle on jo pitkällä edellä!

Äitiyslomaa kohti, askel 2

Se joka kysyy on tyhmä vain hetken. Se joka ei kysy on tyhmä koko ikänsä.

Vietin viihdyttävän parituntisen täytellen Kelan lappusia. Onneksi nuo mokomat ovat sentään sähköisiä nykyään. Sosiaaliturvahan on tietysti mahtava juttu - sen tasosta, riittävyydestä, oikeutuksesta siihen ja monesta muusta kysymyksestä kritiikkiä voi esittää – mutta perusajatus kansalaisten tukemisesta elämän eri vaiheissa on mielestäni loistava. Vaikkapa Design pääkaupunki -vuoden merkeissä voisin kuitenkin toivoa muutamaa parannusta vanhemmille kuuluvien tukien hakemiseen – saa soveltaa vapaasti muihinkin tukiin!

Haettavaan tukeen liittyvä tietopaketti yhteen paikkaan
Kelan sivut ovat kyllä ihan jees, paljon huonompiakin on nähty. Kuitenkin esimerkiksi mainintaa siitä, että äitiys- ja vanhempainvapaan aikana kertyy lomapäiviä, on turha etsiä, vaikka asia on kirjattu lakiin.

Tarkat ohjeet
Olen itse ollut kirjoittamassa moniakin toimintaohjeita ja oman filosofiani mukaan on parempi laittaa tarkat ohjeet silläkin uhalla, että kaikki eivät ohjeita tarvitse.
Kela ei tähän usko. Esimerkiksi useamman kerran painotetaan, että hakemukseen tarvitaan liitteet x ja y, mutta ei anna mitään informaatiota siitä, mihin sähköisen hakemuksen liitteeksi kaivattu paperi pitäisi toimittaa ja pitääkö niiden ilmoittaa liittyvän esim. tiettyyn hakemusnumeroon tms. Ei mikään iso asia, mutta vähemmän ärsyttävää olisi, jos ohjeet ihan rehdisti annettaisiin.

Oikeastaan alakohta edellisille, mutta kunnollinen kysymys- ja vastauspalsta ei tekisi pahaa. Kelalla on söpösti nimetty Kela-kerttu, joka vastailee kysymyksiin Suomi24:n chatissa ja ilmeisesti myös Facebookissa. Sinällään hatunnoston arvoista, että jalkaudutaan sinne missä ihmiset liikkuvat – mutta kun on asiakseen vääntäytynyt Kelan sivuille, olisi kiva jos tieto olisi sielläkin. Vika saattaa myös olla vain minussa, mutta en vain osaa ajatella Suomi24-palstaa paikkana, josta saisin virallista tietoa yhtään mistään.
Joitain johtopäätöksiä voisi myös vetää siitä, miten paljon sellaisia kysymyksiä tulee, joita ei tarvitsisi kysyä, jos tietoa ja ohjeita olisi valmiiksi tyrkyllä.

Nyt vaan peukut pystyssä toivon, että byrokratia ei ole nujertanut minua ja saan tarvittavat päätökset ajallaan.

Uusi vuosi, uusi roti

Älä lyö päätäsi seinään, etsi ovi!
Kuten kaikki muutkin - ainakin parin viime päivän kokemuksella - myös minä olen taas saanut aikaiseksi lähteä kuntoilemaan. Olen ehdottomasti ryhmäliikuntaihmisiä. Mieluummin annan ammattilaisen suunnitella järkevän treenin käytettävissä olevaan aikaan kuin pohdin itse. Muut liikkujat, musiikki ja ohjaaja motivoivat minua yrittämään enemmän, kun taas yksinäni olen todella hyvä vähän sluibaamaan.

Kuten olen kertonut, tanssilliset tunnit olisivat hauskimpia, mutta niitä ei tämän masun kanssa enää saa harrastaa. Kuulin  juuri mutkan kautta vauvasta, jonka laskettu aika olisi ollut samassa kuussa meidän pienen kanssa, mutta hänpä tuli maailmaan jo nyt. Voimia pikkukeskoselle. En tiedä, mitä ennenaikaisessa syntymässä oli taustalla, mutta mieluummin kestän tylsempää liikuntaa muutaman kuukauden kuin riskeeraan hyppimällä – sen verran kuin siitä tässä enää jaksaisikaan…

Nyt ohjelmistossa onkin sitten luonnostaan rauhallista joogaa ja pilatesta sekä helposti säädeltäviä juttuja, kuten sisäpyöräilyä ja kuntosalia kevyillä painoilla. Vähän tässä mietiskelen, milloin salijäsenyys kannattaisi laittaa katkolle. Noissa loskakeleissä en kyllä paljoa ihan varmasti ulkoile ja kuntosalini näkyy kodin ikkunasta, kun taas uimahalliin pitäisi asiakseen siirtyä.

Tässä vaiheessa raskautta kroppa ei liikkuessa tunnu enää samalla kuin aiemmin – eivätkä jumppavaatteet näytä samoille kuin ennen. Saattaa olla myös vain omaa kuvitelmaa, mutta tuntuu, että kanssaliikkujat vilkuilisivat huolissaan. Pitäisi varmaan painattaa paita Tiedän olevani raskaana - otan kevyesti -tekstillä.

Tsemppiä kaikille tammikuussa liikunnan pariin palaaville!

Hah-hah-hauskaa

Se, joka huutaa kovimmin, on yleensä kasan alimmainen.

Raskaana olemisen hienouksiin kuulunee ainakin näin esikoisen kanssa se, että ei oikein tiedä, mitä kaikkea voi laittaa raskauden piikkiin.  Onko minulla nyt jotain omia vatsanväänteitä vai onko tämä kipuilu vatsassa kohdun kasvamista? Nenä on ollut pikkuisen tukossa syksystä lähtien, raskausoire vai jotain pitkittynyttä miniflunssaa?

Mielialan heittelyt ainakin kuuluvat raskausajan klassikoihin. Yleensä kuitenkin puhutaan siitä, kuinka itku on herkässä kaiken vähänkin liikuttavan äärellä. Tällaista olen kyllä huomannut itsekin.  Viime aikoina olen kuitenkin useammin löytänyt itseni nauramassa aivan hysteerisesti ties mille. Esimerkiksi eilen kuulin väärin miehen kommentin kesken illan laatuelokuvaan (Die Hard 4.0). Luulin hänen sanoneen ”digi poop”, johon hän ilmoitti, ettei kyllä ilmoittanut menevänsä virtuaalikakalle (tai edes kakalle ylipäätään). Mutta kuulemma vessanpöntön nappiin voisi kytkeä systeemin, joka lähettäisi joka vessanvedolla nettiin seilaamaan paketin jotain satunnaista sälää – elikkäs virtuaalikakkaa. Tälle aivopierulle nauroin ainakin 10 minuuttia putkeen.

Näiden naurukohtausten keskellä mietin, että ei tämä nyt ihan näin hauska ehkä oikeasti ole, mutta naurusta ei vain meinaa tulla loppua.  On pitänyt alkaa hieman säästellä sellaisten blogien lukemista, joissa on usein naurut kirvoittavia juttuja, muualle kuin avokonttorin kahvitauoille. Vedet silmissä hohotus kun tuppaa häiritsemään muita.

Onneksi nauraminen on kivaa ja kuulemma pidentää ikää sekä auttaa kaikenlaisiin vaivoihin.

Material girl

Jokaisella meistä on lahjoja. Harvinaista on sen sijaan uskallus seurata lahjaansa siihen tuntemattomaan minne se vie.

Hyvää uutta vuotta 2012!

Joulun jälkeisessä ähkyssä ja uuden vuoden alusta herkistyneenä on tapana tehdä lupauksia, jotka monesti liittyvät erilaisten ähkyjen vähentämiseen. Lisätään liikuntaa, syödään terveellisemmin, säästetään rahaa, siivotaan turhat tavarat pois varastosta jne. Meilläkin näitä keskusteluja käytiin eilen uuden vuoden paistin äärellä, saas nähdä miten käy.

Tavaraähkyn käsittelyn voi aloittaa vaikka Älä osta mitään -päivän (jota vietettiin marraskuussa) vinkin mukaisesti listaamalla 10 viimeisintä tavaraa ja arvioimalla niiden hyödyllisyyttä. Omat 10 viimeisintä tavaraa taitavat olla kaikki joululahjoja, mikä tietysti on eri asia kuin itse ostaminen. Toki myös toivoin käytännöllisiä ja/tai aineettomia lahjoja niiltä, joilta tiesin lahjoja saavani.

1. Iso käsilaukku – hyödyllinen. Kannan ylipäätään aina puolta elämää mukana (minkä hyödyllisyyttä voi tietysti kyseenalaistaa) ja olin toivonut niin isoa laukkua, että voin luopua erillisestä läppärilaukusta. Kahden kassin kanssa on vaan ärsyttävää liikkua.
2. Bola-koru – ei suoranaisesti hyödyllinen. Kaunis se kuitenkin on ja vaimea helinä on kivan kuuloista. Enhän minä tiedä kuuleeko vauva helinää vatsaan, mutta on kiva ajatella, että tämä koru on meidän yhteinen juttu vauvan kanssa.
3. Minä sinulle homonyymit näytän -kirja Fingerporin kielellisestä leikittelystä – ei suoranaisesti hyödyllinen. Hauska tämä kyllä on ja samalla tulee muisteltua suomenkielen hienouksia. Kirjat ylipäätään ovat ihania, mutta onko niiden omistaminen hyödyllistä?
4. Iso kynttilä – hyödyllinen. Me selvisimme myrskyistä vain muutamilla valojen vilkkumisilla, mutta monen päivän sähkökatkot opettanevat, että kotona on hyvä olla myös ei sähköllä toimivia valonlähteitä. Samalla kynttilä on myös kaunis.
5. Äitiys/imetyspaita – hyödyllinen. Masu mahtuu tähän toistaiseksi – mikä pätee koko ajan harvenevaan määrään muita paitojani – ja pienen synnyttyä paidan kanssa onnistuu imetys liikoja paljastelematta.
6. Pähkinänsärkijä – hyödyllinen. Meillä ei aiemmin ollut tällaista ja on tämä nimetyssä tehtävässään kätevämpi kuin vasara.
7. Tuikkukuppi - ?. Hankala tuomita hyödylliseksi tai hyödyttömäksi, kun sinällään on käyttöesine, mutta toki meillä oli jo ennestäänkin useita tuikkukuppeja.
8. Glögimukit - ?. Sama tarina kuin edellisessä kohdassa. Nämä ovat kauniit ja laadukkaat, mutta emme olleet varsinaisessa glögimukien puutteessa aiemmin.
9. Teleskooppimakkaratikku - ?. Käyttöesine, joka varmasti pääsee retkeilevässä perheessä käyttöön, mutta ei kai kukaan voi vakavissaan olla sitä mieltä, että makkaranpaisto ei onnistuisi ilman tätä.
10. Kassillinen vauvanvaatteita – hyödyllinen! Emme olleet itse hankkineet vaatteen vaatetta, joten eivät ole ylimääräisiä. Kokojakin oli valittu 50-70 cm väliltä, joten kasvunvaraakin lahjassa on.