sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Luontoemot

Ketunleipää, käenrieskaa rinteet tulvillaan - mistä kummasta ne saivat jauhot taikinaan?

Katselin eilen YLE:n Avaraa luontoa.  Teemana olivat emot ja eläinpienokaiset. Emojen pienilleen tarjoamaa hoivaa perusteltiin ohjelmassa evoluution kannalta: pienikin apu emolta parantaa jälkikasvun selviämismahdollisuuksia. Yksinkertaisimmillaan hoiva voi olla pienen piilottamista saalistajilta, kuten kalaäiti, joka ottaa lapsensa suuhunsa, jotta petokalat eivät saisi niitä omaansa.

Aivan uudelle tasolle hoiva nousee, jos emo – ja monissa tapauksissa myös isä – hankkivat pienelleen ravintoa. Hurjimpana esimerkkinä oli varmaankin hämähäkkiäiti, joka antaa lastensa syödä itsensä hengiiltä. Sitä voi sitten muistella, jos imetys tuntuu itsellä aikanaan kivuliaalle… Imetys ylipäätään on luonnolta suorastaan nerokas tapa auttaa pieniä elämän alkutaipaleella, syntymän ei tarvitse osua tiettyyn vuoden aikaan ja samalla luodaan syvä side emon ja pienokaisen välille.

Ihmiset rinnastuvat ohjelmassa selkeästi petoeläimiin: vain vahvoilla pedoilla on varaa antaa lapsilleen sellaista luksusta kuin runsaasti aikaa olla pieni avuton lapsi, joka kehittyy pikku hiljaa.

Ohjelma uusittiin jo tänä aamuna, mutta sen voi katsoa vielä YLE Areenasta. Tosin varoituksen sanana, kuten kaikissa näkemissäni luonto-ohjelmissa, myös tässä söpöjä eläimiä kuolee. Ja tässä tapauksessa ne ovat niitä söpöjä vauvoja.

Ohjelmassa nähdään myös karhuja, ei tosin näitä yksilöitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti