Odottaminen on raskaudelle oikein hyvä termi. Vieläkin olen niin alkuvaiheessa, että olo ei pienestä vatsakummusta huolimatta ole raskas, mutta odottamistahan tämä kovasti on.
Ultran ja verikokeiden jälkeen ei taas hetkeen oikeastaan tapahdu mitään tällä rintamalla. Seuraava neuvola on vasta marraskuun puolessa välissä. Sitä ennen voi ehkä odotella jo aiemmin mainittuja muutoksia kropassa.
Erityisesti odotan tietysti sitä, että tuntisin pienen liikkeet. Tässä vaiheessa minä en vielä tunne hänen liikkumistaan, mutta hän tuntee jo minun liikkeeni. Sitä on muuten mukava ajatella tanssitunnilla, että nyt minä samalla tanssitan vauvaakin. Kuitenkin siihen, että minä tunnen liikkeitä voi mennä vielä monta viikkoa, eikä mistään voi etukäteen tietää milloin niitä alkaa tuntea. Muiltakin olen kuullut, että ovat niin innoissaan odottaneet vauvan liikkeiden alkavan tuntua, että ovat tulkinneet vatsan myllerryksiä ja ilmavaivojakin lapsen liikkeiksi ennen kuin oikeasti ovat tunteneet pienen sisällään.
Minä olen melko kärsimätön tyyppi. En (ainakaan aina) sellaisella kaikki heti mulle nyt –tavalla, vaan sellaisella en kestä toimettomuutta –tavalla. Esimerkiksi bussin odottelu on ihan kauheaa, siinä vaan seistään ja matka ei etene. Varsinaiseen tavoitteeseen pääseminen saa siis puolestani kestää, kunhan asiaa voi jotenkin edistää matkan varrella. Samalla minussa on siis suorittajan vikaa – kuten blogin nimestäkin voi päätellä, tykkään tehdä listoja ja vedellä niiltä sitten suoritettuja asioita yli. Eikä tämä rajoitu lainkaan vain tylsiin kotityö- ja kauppalistoihin vaan minulla on myös esimerkiksi kirja, joka listaa 1001 elokuvaa, jotka jokaisen tulisi nähdä ainakin kerran elämässään. Kirjassa on hienosti huomioitu meidät suorittajaluonteet listalla, jossa on valmiina paikat merkitä ne elokuvat, jotka on nähnyt.
Raskaushan tietysti edistyy ihan omalla painollaan, mutta hassu luonteeni kaipaa jotain keinoja tuntea edistävänsä asiaa. Minulle siis neuvolassa käyminen ei olekaan vain tiedonsaamista ja huolehtimista, vaan tuntuu etapilta kohti päämäärää. Olen kuin lapsi joulukalenterin kanssa aina lukemassa sen viikon tapahtumia uuden raskausviikon alussa. Selaan netin odotusaiheisia sivustoja etsiskellen jotain tähän raskauden vaiheeseen liittyviä juttuja ja ärsyynnyn kun niissä on monesti samat asiat kuin jo aiemmin vastaan tulleissa. Karu totuus, kun on, että nyt pitää vaan jaksaa odottaa. Ehkä siinä kehittyy se kärsivällisyyskin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti