Naisia kirjoissa ja kirjoja naisista

Lukutaitoisen ihmisen ei pidä koskaan lähteä siivoamaan ullakkoa.


Minäkin kävin kirjamessuilla. Hymähdellen katselin lasten peuha-aluetta  miettien, että jonkun vuoden päästä kuuluisin sen asiakkaisiin. Oma ohjelmani koostui kuitenkin vielä kirjailijoiden haastattelujen kuuntelemisesta ja messutarjousten etsimisestä.

Vähän kuin vahingossa messupäiväni teemaksi muodostui naiseus – hiukan eri kulmista katsottuna. Ensimmäisenä olin kuuntelemassa psykologi Arto Pietikäistä, joka puhui joustavasta mielestä parisuhteessa. Kirjoittamassaan kirjassa hän käy läpi tapoja, joilla muuttaa parisuhdettaan paremmaksi käyttäytymällä toisin, paremmin. Loogista ja järkevää sinällään, että varmasti voi vaikuttaa vain omaan käyttäytymiseensä ja kuten Arto haastattelussaan toi ilmi, pelkkä positiivinen ajattelu ilman käytännön toimia ei vie kovin pitkälle.

Kuten suuri osa suomalaisista, minäkin olen hämmentävän kiinnostunut siitä, mitä ulkomaalaiset ajattelevat ”meistä”. Niinpä olin tietysti paikalla, kun Roman Schatz ja Phil Schwarzmann keskustelivat suomalaisista naisista. On se vaan aina kivaa kuulla, olevansa kaunis, älykäs ja itsenäinen. Mielenkiintoisempi herrojen huomioista oli se, että suomalainen perhe-elämä näyttäytyy heille paljon kotimaitaan (Saksa ja Yhdysvallat) naisvetoisemmalle. Äidit ovat pitkälti perheiden keskus ja pyörittävät touhua.

Kännykkäkameraräpsy Romanin ja Philin setistä.

 Kertovan kirjallisuuden saralla Kaari Utrio puhui romaaniensa sankarittarista, joiden keskeisenä elementtinä on juuri tuo ulkomaan elävien ihannoiman itsevarmuuden ja toimijuuden osoittaminen tai löytäminen vaikeidenkin tilanteiden keskellä. Tähän tosin päästiin vasta sen jälkeen, kun ”kiilusilmäfeministiksi” itsensä julistanut Kaari oli aplodien saattelemana pitänyt palopuheen vanhemmuuden kustannusten jakamisesta tasan äitien ja isien työnantajien kesken. Amen sille! Tosiaan meidänkin vauvelilla on äiti ja isä, jotka molemmat tässä lisääntyvät ihan yhtä paljon.

Viimeiseksi kävin vielä nappaamassa neuvoja kauhean tulevaisuuden kuvan välttämiseksi: miten ei olla aikanaan väsynyt keski-ikäinen nainen, jolla on periaatteessa kaikki hyvin, mutta silti elämä tuntuu lähinnä raahautumiselle ja suorittamiselle. Ulla-Maija Paavilainen puhui myös myyttisistä suomalaisista naisista, jotka jaksavat ja pystyvät melkein mihin vaan, samalla syyllistyen kaikesta mitä eivät vielä ole samaan aikaan ehtineet. Ratkaisuksi muodostuu yksinkertaisesti: hanki elämä. Tässäkin palattiin hyvin syvälle konkretiaan. Esimerkiksi sen sijaan, että kauniisti puhuu ”oman ajan ottamisesta”, sitä voi laskea. Tunti päivässä, ilta viikossa ja viikko vuodessa oli Paavilaisen nyrkkisääntö. Täytynee yrittää pitää mielessä – voi nimittäin olla melkoinen muutos edessä meidän perheessä, jossa kaksi aikuista ihmistä ovat tottuneet ottamaan sitä omaa aikaa joka ilta...