Minä vastaan kammo

Katso ruoka ennen syömistä ja nainen ennen riiaamista.

Kaikilla on varmasti ruokia, joista ei syystä tai toisesta pidä. Jo kahden hengen perheyksikössä inhokeille käy niin, että vaikka toinen tykkäisikin kyseisestä ruoasta sitä ei yleensä kotona syödä, kun toiselle ei maistu. En oikein osaa sanoa, mistä kammoni tiettyihin ruokiin on lähtöisin. Monella inhokkeja on syntynyt sinänsä mahtavan systeemin eli kouluruokailun kautta. Omalla kohdallani tästä ei ole kysymys, kieltämättä maksakastiketta ei ole tullut syötyä kouluaikojen jälkeen, mutta erityisesti lukion ruoista on oikeastaan vain positiivisia muistoja – vielä kerran emännille kiitos!

Inhokeistani vain sinihomejuusto ja sinappi ovat voimakkaan makuisia. Ja juu tiedän, monesta nimenomaan sinihomejuusto ja sinappi ovat ihania, en missään nimessä kiistelekään makuasioista, minuun ei vaan uppoa. Muut inhokit, jotka ovat myös ihan tavallisia ruokia ja myös monen suosikkeja, ovat hernekeitto ja lasagne. Kaveripiirini on erityisesti ihmetellyt lasagne-kammoani, kun muuten pastasta pidän. Pitkällinen analyysi (Kyllä! Ruoka-asioista on vaan niin kiva jauhaa) on päätynyt siihen, että kyseessä on enemmänkin lasagnen koostumukseen kohdistuva inho, kuin ongelma makujen kanssa. Minusta lasagne on limaista mössöä, näin rumasti sanottuna.

Kasvaakseni ihmisenä ja voidakseni joskus sanoa paremmalla omallatunolla jälkikasvulle, että kaikkea on hyvä maistaa (jopa useammin kuin kerran) päätin eilen yrittää uudelleen rakentaa suhdetta lasagneen. Etsin reseptin, jossa ei käytetty valkokastiketta – arvelin, että se voisi olla yksi syyllinen limaisuuteen. Kokeilemani lasagne täytettiin ainoastaan tomaattikastikkeella, mozzarellalla ja ricottajuusto-kananmunaseoksella. Tässäkin olin valinnut itseni kannalta perusturvalliset aineet – mielestäni nuo vaan eivät voi maistua pahalle. Lasagnelevyiksi valitsin vielä täysjyväiset, jälleen limaisuuden välttämiseksi ja jos  nyt vahingossa muutaman kuidunkin saisi.

Ja lopputulos? Se ei ollut pahaa! Se ei ollut limaista! Ei se suosikkiruokaani ollut vieläkään, mutta ehdoton parannus aiempiin kokemuksiini. Suhteeni lasagneen on ilmeisesti myös jatkumassa, koska huomasin heti pohtivani, että seuraavalla kerralla voisi laittaa hiukan vähemman ricottaa, nyt se peitti ehkä liikaa muita makuja alleen. Näin sitä kasvetaan ihmisinä, yksi uunivuoka kerrallaan.